Temmes on ollut osa Tyrnävää vuoden 2001 alusta. Molemmat olivat ennen olleet Limingan kappeleita. Temmeksellä oli ollut aikojen saatossa useita pappeja, kappalaisia, pitäjänapulaisia. Myöhemmin Tyrnävän pappi hoiti monet kerrat Temmeksen papittoman srk:n papin tehtävät.
Vaivaisukko
Temmeksen kirkon vaivaisukko on joutunut elinaikanaan kokemaan myös ilkivaltaa. Sen oli aikoinaan valmistanut temmesläinen Kandelberg. Temmeksen Haurukylässä Tomperin talon (Karppisia) naapurissa asuneet Kontiot olivat olleet sukua tälle Temmeksen kirkon vaivaisukon tekijämies Kandelbergille.
Vaivaisukon tehtäviä oli ennen ollut kerätä rahaa pitäjän köyhäin-, vaivaishuoltoon eli se oli hoitanut osaltaan vanhan ajan sosiaalitointa. Temmeksen kirkon vaivaisukon rinnassa on pieni aukko, josta voidaan pudottaa kolikoita sisään. Temmeksen kirkon vaivaisukko seisoi edelleen esimerkiksi 1970-luvulla kirkon läheisyydessä, kun siellä minäkin kuljin sitä ihailemassa ja pudotamassa ohikulkijan ”onnenlantti” kolikoita hänelle. Sen rooli oli silloin olla muistoesineenä. Rinnan reikään saattoi edelleen pudottaa kolikoita. Uskon kolikkoini menneen Temmeksen seurakunnan srk työhön.
Temmeksen kirkon saarnastuolin kaikukatoksen valmistanut oli ollut Suomen sodan (1808-1809) aikana paljon seikkailuja kokenut temmesläinen Sillakorvan poika Juho Jaakonpoika Sillankorva-Junttila (vv.1790-1856) Hän oli jo ollut pönkän takana vankina Vitalin saunassa. Mahdollisesti hän odotti siellä vankina Venäjälle vientiä. Hänen onnistui paeta venäläisiltä.
Kädentaitajana hän nikkaroi kaikukatoksen Temmeksen kirkkoon joskus 1850-luvulla. Temmeksen pappilassa asuva Temmeksen taiteilija Seppo Similä on äitinsä kautta sukulinjassa tuohon kädentaitaja Johan Jacobsson Sillankorva-Junttilaan.
Temmes tarinassani voi mainita myös Temmeksen pappilassa syntyneen ja aikoinaan Helsingissä kuolleen akateemikko Martti Haavion (22.1.1899-4.2.1976). Tämä runoilija oli ollut taitelijanimeltään P. Mustapää.
Aikoinaan paljon muuta Suomea ajallisesti edellä olleessa Temmeksen ulkoilma-, kotiseutumuseossa on esimerkiksi myös paikalliseen pappilaan liittyvää esineistöä. Siellä on esimerkiksi käytössä, aikoinaan Temmeksen pappilassa toiminut kookas ulkokäymälä. Kotiseutumuseon puuhamies oli ollut temmesläinen kotiseutuneuvos maanviljelijä Lauri Littow.
Temmeksen kotiseutumuseon museonhoitajana toimi kesäisin 1970 – luvulla, syntyjään temmesläinen, oululainen kansakoulunopettaja musiikkimies Heimo Saksio vaimoineen. Aikoinaan temmesläisiä musiikkimiehiä oli ollut myös eräs Armas Saksio. Hän oli soittanut Temmesellä iltamissa 1900 – luvun alkupuolella.
Saksion Heimon vaimo toimi kesäisin museolla esittelijänä ja kahvilanpitäjänä. Hän paistoi apulaisineen munkkipossu – wiineri kahvileipiä ja muitakin kahvileipiä museopirtin uunissa ja tarjosi niitä museon tiloisssa. Hänen edullisia paistoksiaan sai syödä kahvin kanssa museopirtin kahviossa.
Muutakin mukavaa siellä oli. Heimo Saksio lämmitti kesäisin Temmesjokivarren museon savusaunaa. Hän teki sen erityisesti niiden aikojen suositun ”Suomi juoksee viestitapahtuman” yhteydessä. Ehkä hän lämmitti saunan muulloinkin?
Kuuluisassa taidekeskus Retretissä 1980 – luvulla taidenäyttelyjään pitänyt taiteilija Seppo Similä aloitti erään entisajan lumisen pakkastalven aikana taiteilunsa ja niiden myyntejä asuessaan vuokralla kotiseutumuseon tiloissa. Siellä olikin ollut hänen hyvä maalata kookkaita taulujaan ennen Temmeksen pappila-ateljeetaan.
Napakoivu
Tämä tarina kertoo, että temmesläiset olivat 1760 – luvulla rakentaneet reippaina ja touhukkaina nykyistä kirkkoaan. Kirkon rakennuskassasta oli salaperäisellä tavalla kadonnut rahaa. Syylliseksi he olivat todenneet erään työmiehen. Hänet oli piesty, ruoskittu hengiltä vatsan puolelle tuoreilla koivukepeillä. Kuollut oli haudattu Temmeksen kirkon viereiselle hautausmaalle melko pintaa. Hänen mahaansa jääneistä koivukeppien sälöistä oli versonnut koivu. Se sai ”napakoivu” nimen. Myöhemmin oli tullut ilmi, että tämä pieksäen teloitettu olikin ollut syytön mies.
Kirkonrakentaja Anders Louetin vaimot
Temmesläinen kirkonrakentaja Anders Louet oli matkoillaan kulkenut myös Tukholman hovissa. Hän oli tuonut sieltä mukanaan Temmekselle vaimokseen erään kuninkaan hovineidin (neiti Ojeström) . Hän kuoli melko pian tautiin Temmeksellä.
Kirkonrakentaja Anders Louet haki hänen tilalle toisen kuninkaan hovineidin (neiti Montgomery). Tämä oli aikoinaan saapunut hienoissa vaunuissa syrjäiseen pieneen Temmeksen Koskelankylään. Laskeutuessaan vaunuista hän oli huutanut, että ”Tuokaa raanua, tuokaa raanua, en minä saata paljaalle maalle astua”. Tarina kertoo lisäksi, että kyseisillä hovineideillä oli virrannut suonissaan sinistä aatelisverta.
Ruma ruustinna
Eräällä Temmeksen papilla oli ollut erityisen ruma vaimo. Lisäksi hän oli ollut ikävä pahasuinen rähisijä, noita – akka. Pappi oli saanut tarpeekseen hänestä. Hän oli lähtenyt melko nätin ja nuoren pappilan kotiapulaisen kanssa siirtolaisiksi Atlantin taakse Ameriikkaan.
Monsignore Adolf Carling
Tämä tarina menee jo hiukan Rantsilan puolelle. Mutta, Temmekselläkin on elänyt Karling sukuisia. Muuan Karlingin Aatu lähti Helsinkiin 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa opiskelemaan papiksi. Pappi hänestä aikoinaan tuli. Pappina hän kääntyi katoliseen uskoon. Tarina kertoo myös, että tämä monsignore Adolf Carling oli aikoinaan kuulunut Vatikaanissa paavin 12 kardinaalin kardinaalineuvostoon.
Tyrnävän kappelikunnassa
Pohjois-Pohjanmaalla oli aikoinaan ollut suuria emäpitäjäjiä: Saloinen, Liminka ja Ii. Emäseurakunta Limingan kappeleita olivat olleet esimerkiksi Temmes ja Tyrnävä. Oulu erotettiin Limingasta ja se perustettiin kaupungiksi vuonna 1605. Limingan emäpitäjän toinen reuna oli aikoinaan ollut kaukana nykyisen Venäjän rajan paikalla.
Limingan emäpitäjän, – kirkonkylän ja sen kappeleiden Tyrnävän sekä Temmeksen (Haapaniemenkylä) hävittäminen päättyi vasta Uudenkaupungin rauhaan (v. 1721). Noiden paikkakuntien venäläisten sotilaiden suorittamien hävittämisretkien takana olivat olleet kulloiset Novgorodin, Moskovan tai Venäjän tsaarit. Nykyisin mainitaan myös Novgorin tasavalta. Monet kerrat olivat venäläiset sotilaat käyneet hävittämässä Limingan kirkonkylän ja siinä sivussa myös Temmeksen ja Tyrnävän kappelikunnat.
Suomi oli I ristiretkestä noin vuodesta 1154 vuoteen 1809 ruotsalaisen hallinnoima maa. Vihanpito ja sotiminen Ruotsin ja Venäjän kesken oli ollut hyvin vanhaa perua. Ensimmäinen rauha heidän kesken oli ollut Pähkinäsaaren rauha (v. 1323). Silloin määriteltiin I kerran Ruotsin itäraja. Pähkinäsaaren rauhan rajalinja kulki tutkijoista riippuen Pietarin kaupungin luota, Inkerinmaasta – suunnilleen Raahen Pattijoelle.
Rajalinjan pohjoispuoli oli ollut venäläisten maata. Myöhempi Täyssinän rauhan (18.5.1595) raja antoi Ruotsille valtavat alueet lisämaata Suomenlahden rannoilta, myös Suomen alueen itäpuolelta ja pohjoisesta. Raja muistutti paikoin nykyisen Suomen itärajaa. Ruotsilla oli Täyssinän rauhan jälkeen paljon maita ja mantuja Ruotsin Itämaassa, Suomeksi miellettävällä alueella. Ruotsilla oli myös ollut kulkuoikeudet Jäämerelle, Varangin vuonolle. Stolbovan rauha vuonna 1617 muutti edelleen Ruotsin itärajaa sen eduksi.
Ruotsi valloitti myös asuttamalla alueitaan. Niinä vanhoina aikoina Venäjän tsaarien ajatusmaailmassa myös asuttamalla miehittyjä maita kuului edelleen hänelle. Ruotsin erämaiden asuttamista tehtiin pakolla, mutta myös verohelpotuksilla houkuttellen.
Venäläiset sotilaat kävivät satojen vuosien ajan toistuvasti hävittämässä mailleen nousseen suomalais – /ruotsalaisen asutuksen. Niin kävi toistuvasti esimerkiksi Limingan kirkonkylälle ja myös sen kappeleille sekä saarnahuonekylille. Venäläisten suorittama hävittäminen oli aina perinpohjaista. Olihan hävitystyö ryssän armeijan sotilaiden suorittamaa hävitystyötä. Se oli ollut järjestelmällistä tuhoamista.
Sotien, riitojen syynä olivat usein olleet Ruotsin asutuksen leviämisen pysäyttäminen. Tavan mukaan tehtiin kosto- ja ryöstöretkiä. Esimerkiksi Juho (Pekka) Vesainen (noin vv. 1540-1627) teki ryöstö -ja kostoretkiä Vienan Karjalaan sekä Petsamon luostariin. Hänen retkensä synnyttivät kiivaita kostoretkiä Pohjois-Pohjanmaalle.
Isonvihan piilokirkkoja
Tyrnävällä elää tarinoita kappelikunnan ajan kirkoista ja saarnahuoneista. Sellainen oli esimerkiksi ollut Ängeslevän Ylipäässä. Siellä, nimi ”Kirkkoharju” kielii kirkosta tai saarnatuvasta.
Kirkko oli nähtävästi ollut isonvihan piilotupien ajan piilokirkko. Vaikeaa on uskoa siihen, että siellä Ängeslevän Ylipään Honkakosken metsäseudulla olisi joskus ollut niin iso kylä, että rakennettiin kappelin kirkko tai saarnatupa? Ängeslevällä, Toppisen talon luona oli aikoinaan ollut myös kirkko. Ängeslevän Toppisen talon läheinen ”Kirkkokursu” nimi kertoo siitä. Se oli ehkä myös ollut isonvihan ajan piilokirkko?
Isonvihan aikana meidän pelkuripappimme pakenivat ”hippulat vinkuen” emämaa Ruotsiin. Olivat paenneet vauhdilla. Vasta Norjan vuoret pysäyttivät heidät. Papit hylkäsivät suruitta seurakuntalaisensa.
Piilokirkot/saarnatuvat olivat uskottavasti rakennettu isonvihan aikana tyrnäväläisten uskovaisten toimesta jumalanpalveluksien ja hartaustilaisuuksien pitopaikoiksi, siksi aikaa, kun papit olivat paossa isoavihaa Ruotsissa ja kappelin kirkot olivat nouseet savuna ilmaan ryssäin toimesta. Mahdollisten isonvihan piilokirkkojen alueilla oli tehty myös kristillisiä hautaansiunaamisia sodan, vihan aikana?
Pakomatkalta takaisin tultiin
Isonvihan ajan Ruotsissa piileksineet pelkuripapit palailivat seurakuntiinsa. Heille tuli kiire hankkia konventteliplakaatti. Se kielsi konventtelit eli seurat. Virallisena syynä heillä oli ollut se, että konventtelit eli seurat todennäköisesti uutena ilmiönä ja tapana tuovat epäjärjestystä Suomenmaahan. Niissähän seuroissa mukana olleet saivat puhua Jumalan sanaa vuorollaan – halutessa. Seuroissa oli siis voitu virsien veisuun ja Raamatun tutkiskelun lisäksi voitu halutessaan puhua vuorollaan.
Seurakunnilla oli jo 1600-luvun loppuilla ollut velvollisuus opettaa kansalle lukutaitoa. Lukkarinkoulut aloittivat jo 1600-luvun lopulla. Kirjoittamisen opettelu kinkereillä ja lukkarinkoulussa tuli kansalle eteen vasta myöhemmin. Oli siis uskottavasti ollut kansalla vankasti lukutaitoa Suuren Pohjan sodan aikana (vv.1700-1721).
Syvät kansanrivit, lukutaidon lisääntyessä, saattoivat alkaa harrastaan Raamatun tutkiskelua. Tyrnävällä ja Pohjois-Pohjanmaalla oli kiertänyt jo kauan sitten pietisti saarnamiehinä esimerkiksi muuan Korkala ja Tuohino ja eräitä entisiä Ruotsin armeijan kanta-aliupseereita oli kiertänyt siellä saarnamiehinä.
Todellinen syy konventteliplakaatin nopealle saannille oli ehkä nähtävästi ollut vain pappien tavanomainen ahneus. Papit pelkäsivät menettävänsä jonkin viinanassakan tai rasvaisen siankinkun uuden pietistisen herätysliikkeen takia?
Pappien saarnaama uskonto oli tapauskoa, millä lähinnä hallittiin kansaa. Luterilainen kirkko muuttui valtionkirkoksi ja sen tehtäväksi tuli vallanpidon välineenä toiminen. Valtionkirkko siitä tuli vuoden 1527 Västeråsin valtiopäivien myötä. Silloin Ruotsista lakkautettiin katolinen kirkko ja usko. Kirkon suuri omaisuus siirtyi Ruotsin valtiolle tai oikeammin se siirtyi Kustaa Vaasalle, yksinvaltias kuninkaalle.